Uusi sukupolvi

Uusi sukupolvi

Vuonna 1986 Valmet solmi yhteistyösopimuksen itävaltalaisen Steyr-Daimler-Puch AG:n kanssa. Yhtenä tavoitteena oli kehittää uusi dieselmoottorisukupolvi ja jakaa sen tuotanto Nokian ja Steyrin tehtaitten kesken. Kehitystyön loppusuoralla Deutzin omisatajapankki Deutsche Bank sopi Steyrin omistajapankin Kreditanstaltin kanssa Deutzin ja Steyrin entistä likeisemmästä yhteistyöstä.

Valmetille tämä ei sopinut, koska vaarana olisi ollut oman moottorituotannon lopettaminen. Deutz ei moottorispesialistina olisi hyväksynyt toista moottorimerkkiä. Näin kävikin. Kyseinen yhteistyö tappoi Steyrin kuorma-autojen ja traktoreitten dieselit. Valmet päätti viedä kehitystyön omin voimin sarjavalmistukseen.

Moottorisarja 20 saatiin ennätysajassa tuotantoon juuri sopivasti uuden sukupolven traktorimalleihin vuoden 1991 lopulla. Kehitystyössä oli jo alun perin otettu huomioon tulevat kiristyvät päästömääräykset ja meluntorjunta. Alun alkaen moottorit mitoitettiin turboahtamista ja välijäähdytystä silmälläpitäen.

Vuonna 1993 Steyr Landmaschinentechnik ryhtyi moottoriasiakkaaksi kehittäessään oman suuren traktorisarjansa 155, 170 ja 190 hv M-F:n voimansiirron pohjalta. Moottorien osalta Steyr siis palasi jo vuonna 1986 kaavailtuun lähtöruutuun.

Kuvatekstit:

Kuva D12: (värivaihtoehto puuttuu)
Steyr palasi yhteistyöhön vuonna 1993, kun sen 155-190 hv:n mallistoon tuli Valmet-moottorit. Syksyn 1995 aikana Steyr laajensi Valmet-moottorein varustettua valikoimaansa. Kaikki yli 100 hv:n tehoiset Steyrit kulkevat yhteisesti kehitetyllä Valmet-moottorilla.

 
© 2010 AGCO SISU POWER  |  Sivukartta  |  Yhteystiedot